Kun apua pyytää, sitä täytyy saada

Autismin kirjon piirteet  näyttäyvät yksilöllisesti, toisilla piirteet voivat aiheuttaa paljon toiminnanrajoitteita ja eriasteisia vaikeuksia, toisilla taas piirteet näyttäyvät lievemmin ja vaihtelevasti eri tilanteissa.

Autismin kirjon, tai kuten kirjoa usein jo kutsutaan autismikirjon (diagnoosimuutoksen myötä nimi muuttuu) lapsen vanhemmuuden kokemukset ovat myös yksilöllisiä. Jos vanhemmat eivät saa tukea, jota tarvitsevat, ovat he usein jaksamisen äärirajoilla. Olen aikaisemminkin käsitellyt tätä teemaa kirjoituksissani, mutta tuntuu, että sitä on tarpeen nostaa esiin kerta toisensa jälkeen.

Jos avun- ja tuenpyyntöihin ei vastata tai  niitä kyseenalaistetaan, annetaan vanhemmille samalla viesti siitä, ettei heidän asiansa ole tärkeä tai heidän sanojaan ei uskota. Sanaton viesti voi myös olla, että heidän tavassaan olla vanhempia, on jotain vikaa ja he  tekevät asioita väärin. Tuen yksi tavoite on kuitenkin auttaa selviytymään ja jaksamaan, eikä kukaan koskaan saisi jäädä yksin tilanteessa, jossa hän apua pyytää.

Näin kuitenkin tänä päivänä usein on. Mutta miksi? Ja tuoko esimerkiksi käynnissä oleva lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman toimeksipano tähän muutoksen?

Autismikirjon piirteiden aiheuttamat haasteet, eivät välttämättä näy ennenkuin tutustuu ihmiseen kunnolla. Ellei ole tietoa siitä minkälaista elämä todellisuudessa voi olla, kun lapsi ei esimerkiksi pysty olemaan hetkeäkään ilman aikuisen valvontaa ja vaaratilanteet seuraavat toisiaan. On siis tärkeää, että vanhempia uskotaan ja otetaan oikeasti selvää  minkälaista tukea he tarvitsevat. Se on ammattialaisen tehtävä. Perheitä voidaan tukea, eikä heitä saa jättää selviytymään yksin.

13391601_1104596486263197_1658675678294087502_o

 

Hyvää kesän jatkoa erityisesti kaikille autismikirjon perheille. Tiedän, että monet kirjon lapset eivät arvosta loma-aikaa, jolloin elämästä puuttuu selkeä struktuuri ja arki.  Toivottavasti lomasta voi kuitenkin nauttia, ihan yksilöllisesti ja omia vahvuuksia käyttäen!

 

Elina Vienonen, projektipäällikkö
Autismi- ja Aspergerliitto ry, Arjessa alkkuun -projekti

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s