Tag Archive | vertaistuki

Tunne, ettei ole yksin asian kanssa

Vertaistuen vaikutuksia on monenlaisia. Joskus se saattaa jopa vaikuttaa niin, että palveluiden tarve vähenee, joskus taas lisääntyy, kun tietoisuus omista oikeuksista kasvaa. Tärkeää vertaistuessa on yhteisen kokemuksen jakaminen, mahdollisuus puhua jonkun kanssa, joka ymmärtää tilanteen, oikeasti.

Ammattilaisetkin voivat ymmärtää elämäntilanteen, mutta he eivät yleensä ole sitä itse kokeneet. Kaikkea samaa ei aina voi, tai halua aina kertoa ammattilaisille kuin, mitä vertaiselle voi ja haluaa jakaa. Ainakin painotukset voivat olla erilaisia ja huomio kuulijalla voi kiinnittyä erilaisiin asioihin. Aina ei ole tärkeintä sekään mitä ääneen sanotaan, vaan että on läsnä.

Viimeaikoina olemme saaneet lukea paljon siitä, kuinka tärkeässä roolissa järjestöt ja vapaaehtoistoiminta, varsinkin sosaali- ja terveyspalveluissa tulevaisuudessa on. Vertaistuen tärkeydestä saa lukea lähes viikoittain juttuja, ja se on tietenkin hyvä asia.

Toivon kuitenkin, että edelleen muistetaan vapaaehtoisten tekemän työn ja ammattilaisten tekemän työn tärkeys yhtälailla. Kuntoutuspalvelut ym. kuuluvat jatkossakin ammattilaisten vastuulle, vertaistuki ja muu vapaaehtoistoiminta täydentää näitä palveluita, ei korvaa niitä.

6tag-1031132034-1307838735744188297_1031132034

Vertaisosaajat saavat valtavan hyvää palautetta tehtävästään.
”Jo se auttoi, kun huomasi, ettei ole ongelmien kanssa yksin.”

Vertaisosaajat toimivat vapaaehtoistehtävässä ja heitä yhdistää halu auttaa muita. He tietävät, että heidän elämänkokemuksestaan voi olla hyötyä toisille.

Aloitamme Arjessa alkuun -projektin toimikauden viimeisen vertaisosaajakoulutuksen lokauussa Jyväskylässä. Toivottavasti sana tästä kiirii mahdollisimman monelle toiminnasta kiinnostuneelle.

Hyvää syyskesää,
Elina Vienonen, projektipäällikkö
Arjessa alkuun, Autismi- ja Aspergerliitto ry

Mainokset

Vapaaehtoistoiminta ja sitoutuminen

Uutta vapaaehtoistoimintaa kehittäessä huomiota kiinnitetään totta kai sitoutumiseen. Niin olemme mekin tässä Arjessa alkuun -vertaisosaajatoiminnassa pyrkineet tekemään. Miten voimme parhaalla mahdollisella tavalla tukea vertaisosaajia, jotka tekevät tärkeää työtä antaessaan tukea niille joille autismin kirjon diagnoosi on vielä tuore tai ei edes ole vielä varmistunut?

Nyt toisella toiminta-alueella toimintaa käynnistäessäni huomaan että Arjessa alkuun -vertaisosaajat vaikuttavat todella sitoutuneilta toimintaan. Heitä ei missään vaiheessa edes pyritä sitouttamaan toimintaan, vaan heille annetaan mahdollisuus sitoutua toimintaan jonka he kokevat arvokkaaksi ja johon he saavat koulutusta, tukea ja virkistystä. Hauskaakin siis pidetään 🙂

KuvaKassiBlogiVertaisosaajilla oma elämänkokemus on tärkein työkalu vapaaehtoistyössään. Heillä voi olla kokemus siitä että he ovat saaneet vertaistukea varhaisessa vaiheessa, pian diagnoosin saamisen jälkeen tai vastaavasti toisilla on kokemus miltä yksinjääminen on tuntunut. Nämä kokemukset ovat heidän motivaationsa antaa tukea muille sitä tarvitseville.

Tällä hetkellä mietin vapaaehtoisten sitoutumista paljon enemmän sitä miten saamme ammattilaiset sitoutumaan toimintaan. Kuinka saamme viestin ammattilaisille niin, että he luottavat vertaisosaajatoimintaamme ja antavat siitä tiedon ensitiedon yhteydessä. Ammattilaistiedon ja kokemustiedon välillä on ero, joka on syytäkin pitää erillään. MUTTA ammattilaistieto ja kokemustieto täydentävät toisiaan ja molempia tarvitaan.

Vertaisosaajat eivät anna kuntoutusohjausta, neuvo lääkinnällisissä asioissa tai arvostele ammattilaisten tekemää työtä. Vertaisosaajat kertovat miten tämän uuden asian kanssa voi selvitä ja mistä tukea ja tietoa voi hakea, jos sitä heiltä pyydetään. Ennenkaikkea he kertovat omista kokemuksistaan, kuuntelevat ja saattelevat vertaistuen piiriin, jonne lähteminen yksin voi tuntua ylivoimaiselle.

Ammattilaisten tärkeä tehtävä on siis kertoa ensitiedon yhteydessä vertaisosaajatoiminnasta. Ammattilaisten tehtävä on myös luottaa kokemustietoon.

 

Elina Vienonen, projektipäällikkö
Arjessa alkuun -projekti
Autismi- ja Aspergerliitto ry

Kenen tehtävä on istua alas ja kuunnella?

Olen useissa Arjessa alkuun -vertaistoimintaan liittyvässä tapaamisessa keskustellut vanhempien kanssa autismin kirjon lasten ja perheiden palveluista, niiden saatavuudesta, toimivuudesta ja tuen tarpeista joita on olemassa. Vanhemmilla on usein hyvinkin kattavasti tietoa palveluista, tukimuodoista ja paikallisista toimintatavoista ja vertaisryhmissä näitä tietoja vaihdetaan vilkkaasti. Todella usein keskusteluissa nousee esiin myös se, että palvelut ja tarve eivät välttämättä kohtaa toisiaan ja epäluottamus joitakin viranomaistahoja kohtaan on voimakasta. Kielteiset päätökset synnyttävät paljon epävarmuutta ja erilaisia mielipiteitä vaihdetaan päätösten oikeudenmukaisuudesta.

KohtaaminenPäätöksissä ei vanhempien kokemusten mukaan aina oteta huomioon lapsen ja vanhempien todellisia arjen tarpeita/haasteita tarpeeksi yksilöllisesti. Tällaisen palautteen jälkeen jään usein miettimään onko hakemuksien täyttämiseen saatu riittävästi tukea ja ellei niin miksei ole. Tai onko hakijoille annettu epärealistinen kuva siitä, mihin heillä on oikeus ja mistä se sitten johtuu että näin on käynyt. Ennen kaikkea huomioni kiinnittyy siihen, että harva vanhempi on päässyt keskustelemaan päätöksista ja kuulemaan perusteluita juuri näille kieltäville päätöksille, vaikka tarve siihen olisi suuri. Hakemukset ja päätökset toimitetaan pääosin sähköisesti ja se on toki sujuvaa, mutta jättää myös paljon epäselvyyksiä. Päätöksissä on toki (onhan!) perustelut ja valituskanavat, mutta ne eivät välttämättä vielä kerro hakijalle konkreettisesti ja selkeästi, mistä kieltävä päätös johtuu ja varsinkaan sitä, että mitäs nyt pitäisi tehdä.

Kieltävä päätös voi olla aika musertava juttu, varsinkin ensimmäistä kertaa esimerkiksi vammaistukea hakevalle. Kuka vanhempaa opastaa, neuvoo, kuuntelee ja keskustelee hänen kanssaan näiden kieltävien päätösten hetkellä? Usein se kuuntelija löytyy kokemuksieni perusteella juuri vertaistuen piiristä ja siellä saatu tuki onkin korvaamattoman tärkeää. Mielestäni ammattilaisten pitäisi olla myös valmiita käymään näitä keskusteluja, kohtaamaan asiakkaitaan ja kuuntelemaan heidän asiansa. Vain niin saamme palvelut ja tarpeet kohtaamaan paremmin toisensa. Mutta onko kenenkään tehtävä meidän nykyisissä palvelujärjestelmissämme istua alas, katsoa silmiin ja kysyä, että miltä tuntuu ja miten voin auttaa sinua? Toivottavasti.

Elina Vienonen
Autismi- ja Aspergerliitto ry, Arjessa alkuun -projekti

Vaikuttamista luukuttamiseen!

Vietin päivän Porissa Suomi Areena tapahtumassa. En ole aikaisemmin osallistunut ko. tapahtumaan. Nyt olen varma, että osallistun toistekin. Päivä oli intensiivinen ja tilaisuudet todella mielenkiintoisia. Monet keskustelut jäivät mietityttämään ja saivat myös innostumaan näistä järjestötyön mahdollisuuksista ja vastuusta vaikuttamisen kentällä. Mikäli olisin etukäteen tiennyt minkälaisen aivomyrskyn päivä minussa virittää, olisin varautunut yöpymään ja viettämään siellä toisenkin päivän, tutustuen paremmin kansalaistoriin ja muihin oheistapahtumiin. JA ihmisten kanssa rauhassa keskustelemiseen. Nyt aikani tauoilla meni lähinnä eri ohjelmalavojen ja kahvin hakuun.

Se siitä, tarkoitukseni ei todellakaan ole kirjoittaa mainospuhetta tapahtumasta! Tarkoitukseni on miettiä sitä, kuinka tärkeää on, että viemme oman ryhmän asioita myös päättäjille tiedoksi. Pelkkien vikalistojen tekeminen ei siinä edelleenkään tunnu olevan paras mahdollinen tapa saada muutosta aikaan. Onnistuneiden toimintamuotojen esittely vikojen mainitsemisen jälkeen tuntuu virittävän parhaat keskustelut ja pohdinnat siitä, kuinka niitä olisi mahdollista jalostaa eteenpäin ja tuoda käytännöiksi sotealan palveluihin ja toimintoihin.

Luukuttamisella en tässä yhteydessä tarkoita musiikin kovaäänistä kuuntelua. Tarkoitan luukulta luukulle juoksuttamista. Aihe nousi tällä kertaa esiin peruspalveluministeri Susanna Huovisen puheenvuorossa: ”Moni kokee omissa asioissaan, että häntä pompotellaan luukulta toiselle.” Tämä on totta ja koska tilanne on tällainen menee monilla luukuttamisen kohteeksi joutuvalta usko palveluihin ja järjestelmän toimivuuteen. Samalla vahvistuu käsitys siitä, ettei kukaan välitä. Oikeasti välitä! On sanomattakin selvää, että luukuttamisen kohteeksi joutunut kokee joutuvansa järjestelmän rattaiden puristuksiin ja olevansa myös vaivaksi työntekijälle. Tämä minun pitää toistaa, asiakas kokee olevansa vaivaksi työntekijälle, joka on palkattu hoitamaan hänen asioitaan. Ei tämä nyt näin voi olla, eikä onneksi aina olekaan! Niitä toimivia ratkaisuja pitäisi nyt vaan saada myös julkiseen keskusteluun ja leviämään ympäri Suomea!

Lapsiperheet ja aikuiset autismin kirjon henkilöt tunnistavat myös varmasti tämän luukuttamisen ja erilaiset tuntemukset joita siihen liittyy. Omaa tai perheenjäsenen tuen tarvetta ja erityispiirteitä voi joutua vakuuttelemaan usealle eri virkailijalle, vaikka niistä olisi dokumenttiakin olemassa. Tuntuu oikeasti ihan käsittämättömälle että ihmiset joutuvat sopimaan uuden tapaamisajan eri työntekijän kanssa tai täyttämään vielä uuden selvityksen ja itse perustelemaan tuen tarvetta, jonka kuntoutuksen ammattilainen on jo virallisessa lausunnossaan todennut olevan olemassa. Esimerkkinä aistitoiminnan erilaisuus, ominaisuus joka ei näy päällepäin ja jonka kanssa suurin osa autismin kirjon henkilöistä elää koko elämänsä. Se voi olla elämään paljon rajoitteita tuova tekijä ja sen kanssa eläminen jo sinällään vaatii niin paljon voimavaroja, ettei sitä pitäisi joutua useissa eri yhteyksissä kerta toisensa jälkeen todistelemaan uudelleen. Kyllä yhden lausunnon pitäisi siihen olla riittävä. Oletusarvo ei voi olla se, että joku käyttää järjestelmää hyväksi. Aina joku käyttää, mutta he lienevät kuitenkin yksittäistapauksia.

Olisiko mahdollista, että asiakkaan luukuttamisen sijaan työntekijä hoitaisi luvan kanssa yhteydenpidon, välittäisi tarvittavat tiedot, lomakkeet ja yhteydenottopyynnöt oikelle luukulle? Työntekijää luukutettaisiin. Eikä se olisi edes kovin vaikeaa, mutta se vaatisi muutosta! Ja sana muutos aiheuttaa vastarintaa, varsinkin nyt sote uudistuksen aikaan, jolloin tunnelma on lähinnä odottava. Asiakkaat kuitenkin tarvitsevat työntekijöiden tukea ja hyviä päätöksiä myös tässä muutoksen aikana. Epävarmuus tulevasta ei saisi ainakaan työntekijöiltä siirtyä asiakkaisiin. Onko jossain jo mahdollisesti kokeiltu yhden luukun periaatetta? Ja toimiiko se sitten paremmin? Toimivuuden mittarina itse käyttäisin asiakastyytyväisyyttä. Kysytäänkö heiltä itseltään asiaa!

Mulla on tärkeetä asiaa!

Mulla on tärkeetä asiaa!

Kesäterveisin,

Elina Vienonen, projektipäällikkö
Arjessa alkuun -projekti, Autismi- ja Aspergerliitto ry

Vapaaehtoisuus, vastuut ja motiivit

Uuden toiminnan  suunnittelussa  pitäisi osata ottaa huomioon kaikki riskit ja samalla onnistumisen mahdollisuudet joita on olemassa. Keskustelin Turussa Aisti ry:n jäsenten kanssa Arjessa alkuun – vapaaehtoistoiminnasta ja mietimme mm. vastuuasioita ja vapaaehtoiseksi lähtemisen motiiveja. On tärkeää, että kaikilla vapaaehtoisilla on turvallinen toimintaympäristö ja tunne, että aina löytyy joku jonka puoleen voi kääntyä.

WP_20140525_020Yksin jääminen ja tuen puute on oman käsitykseni mukaan yksi merkittävimmistä syistä, miksi vapaaehtoistoiminnasta luovutaan ajan mittaan. Projektimaisen toiminnan riskit liittyvät juuri tähän. Onneksi tarkoituksemme on liittää Arjessa alkuun – vapaaehtoistoiminta osaksi yhdistysten ja liiton perustoimintaa. Arjessa alkuun -osaajien verkosto toimii tulevaisuudessa jo  olemassa olevan vertaisperheverkoston rinnalla.

Jäin vielä Turun yhdistystapaamiseen jälkeen miettimään motiiveja vapaaehtoistoimintaan.  Motiivi voi olla se, että haluaa tehdä hyvää toisille ja saada itselle hyvän mielen ja tarpeellisena olemisen tunteen. Se voi olla myös yhteisöön kuulumiseen liittyvää ja mielekkään vapaa-ajan toiminnan löytämistä.  Mielestäni positiivinen yhdessä tekeminen tukee vapaaehtoisia lähtemään toimintaan mukaan. Uskon, että moni Arjessa alkuun – vapaaehtoiseksi ilmoittautunut ajattelee myös, kuten yksi illan osallistujista on sanonut:”koska olen itse joskus saanut apua, haluan nyt kun minulla on aikaa antaa sitä takaisin”.

Kuva

Vapaaehtoisuutta miettimässä Turussa

Keskustelimme myös elämäntilanteen muutoksista ja vetäytymisen mahdollisuuksista vapaaehtoisuudesta. Sitoutuminen on toivottavaa ja siihen saa tukea, silti vapaaehtoisuudesta saa myös luopua, ilman häpeän ja syyllisyyden tunnetta. Vapaaehtoinen toimii vastuullisesti, jos jää pois toiminnasta siinä vaiheessa, kun omat voimat eivät riitä. Sitoutumisen tukeminen lähtee tässä projektissa innostamisella, yhteishenkeä tuovilla koulutuksilla ja tapahtumilla, uusien verkostojen luomisen ja muiden vertaisten tapaamisten mahdollisuuksilla.

Näillä ajatuksilla jatkuu Arjessa alkuun -projektin mielenkiintoinen matka!

 

Arkikuvahaaste

Facebookissa on ainakin viimeisen parin viikon aikana levinnyt kulovalkean lailla arkikuvahaaste. Siinä voi kuvata omaa arkeaan valokuvin ja haastaa kavereita tekemään samoin. Kuvia otetaan viiden päivän ajan. Ketjukirje päivitettynä tähän päivään. Siitä innostuneenä päätin kuvata (kuitenkin vain tämän yhden päivän ajan) omaa työympäristöäni.

Kuva

Projektin toiminnassa pärähti tänään käyntiin neljäs viikko. Innostukseni tehtävää kohtaan ei ole laimentunut, päinvastoin. Joudun välillä muistuttelemaan itseäni, ettei kiirehtimällä hyvä tule, eikä tässä vaiheessa vielä voi olla mitään valmista tarjolla. Koska meillä on tarkoitus saada aikaan hyvää ja positiivisesti tehtyä vertaistukea varhaiseen vaiheeseen, ei hoppuilu ole paras kaveri!

Malttia siis 🙂

Kuva             Kuva

 

Vielä täytyy siis kosiskella uusia toimijoita toimintaan mukaan, lukea ja kerätä olemassaolevaa tietoa, miettiä mikä tässä meidän hankkeessa on se tärkein juttu ja kuinka voimme onnistua parhaalla mahdollisella tavalla. Täytyy arvioida, suunnitella, tehdä uusille ajatuksille tilaa ja viilata vanhoja käytöntöjä. Hyvä tästä tulee!

Kuva

Ikkunan takana paistaa aurinko ja lämpöasteita on 17.

Työarkea, Arjessa alkuun -projektissa 22.4.2014.

Arjessa alkuun –projekti polkaistiin käyntiin!

 

Nyt on oiva mahdollisuus päästä mukaan innostavaan ja tärkeään vapaaehtoistoimintaan.

Muistaako kukaan Sinun tarinasi on tärkeä! –kyselyä, jonka teimme vuonna 2012? Joku teistä saattaa olla vastannutkin tuohon ensitiedon kartoituskyselyyn. Sehän oli yksi tärkeä taustatyö sille, että saimme Autismi- ja Aspergerliittoon tämän uuden hankkeen. Arjessa alkuun –projekti on siis polkaistu käyntiin ja minä, Elina Vienonen aloitin työt huhtikuussa.

Saimme RAY:n rahoituksen vuosille 2014-2017 ja yhteistyökumppaneiden kanssa verkostoituminen, tapaamisten sopiminen, yhdistysaktiivien kanssa viestien vaihtaminen ja oman innostuksen aisoissa pitäminen ovat tällä hetkellä työn alla.

Projektissa pureudutaan tärkeään nivelvaiheeseen monen ihmisen elämässä. Yksi perheenjäsenistä on saanut autismin kirjon diagnoosin ja kotona arki jatkuu. Mistä löytää joku jolle purkaa tuntoja ja kysyä ne tyhmimmätkin kysymykset, joku sellainen joka on itse kokenut saman ja ymmärtää mitä se autismi tarkoittaa. Näitä tärkeitä vertaisia me nyt haemme toimintaan mukaan. Siinä saattaa monen ihmisen arki tuntua taas valoisammalta, kun ovikelloa soittaa toinen saman kokenut.

Voiko tämän innostavampaa aihetta olla?

Auringonpaistetta ja iloa huhtikuulle. Kerron projektista Autismi- ja Aspergerliiton jäsenyhdistyspäivänä (joka on liittokokouksen yhteydessä) 17.5.2014 Kouvolan liepeillä lisää. Kaikki mukaan!

http://www.autismiliitto.fi/projektit/arjessa_alkuun

Kuva: Sirkku Palamaa

Kuva: Sirkku Palamaa